Tein myös uuden tunnuksen paneeli.net sivustolle. Tai itseasiassa tunnuksen olin tehnyt joskus aikaa sitten, mutta olin kirjoittanut väärin sähköpostiosoitteeni, niin kyselyitä ei tullut läpi. Yksi kaunis päivä firmasta otettiin yhteyttä puhelimella ja ihmeteltiin epäaktiivisuutta. Päätin siis testata ko. palvelun Paneeli.netissä ei valitettavasti saa riihikuivaa rahaa, mutta sieltä voi lunastaa 20 euron Superlahjakortin, jossa on valittavana todella monta eri liikettä. Minä lasken nämäkin tulot siksi rahaksi, että asioin monessa näissä liikkeissä muutenkin, joten tämä on suoraan rinnastettavissa rahaan. Hyviä puolia on mm. se, että näistä ei käsittääkseni tarvitse maksaa veroa. Lisäksi he maksavat kohtuullisen hyviä palkkioita ja jopa maksavat 0,1€, vaikka et olisikaan kyselyn kohderyhmää. Lisäksi kyselyt jäävät ikuisiksi ajoiksi roikkumaan, kunnes niihin vastaa, joten minullekin oli jäänyt useita kyselyitä listoille. Useat niistä oli jo suljettu, joten sain nappia klikkaamalla aina 0,1€ ja sainkin ihan mukavan alkupotin.
Mysteerishoppauksesta tuli vihdoin, erittäin pitkän tauon jälkeen, taas muutamia keikkoja avoimeksi. Poiminkin muutaman keikan asuinpaikkani lähistöltä, joista molemmista maksetaan 20€.
Tsemppiä omiin rahankeruuprojekteihinne!
Image courtesy of Stuart Miles at FreeDigitalPhotos.net
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti